|
Post by Iitu on Jul 6, 2013 10:53:01 GMT
Dian hoitokirja, jonne EEva raapustelee.
|
|
EEva
Uusi ja aloitteleva
Posts: 50
|
Post by EEva on Jul 8, 2013 8:17:47 GMT
Tässä siis ensimmäinen tarinani Koivurantaan, tämä kirjoitettiin 19.05.2013 10:25
1. Satulahuone täynnä reikiä Lauantai 27.4.2013 - n. klo 18.30 Oli lauantai-ilta ja eräs 11-vuotias tyttö oli juuri menossa erään valkoisen arabianhevosen luo. Se tyttö olin minä. Kävelin asfalttipintaisen pienen tien oikeassa reunassa ja katselin tikkaa, joka hakkasi vimmatusti sähkötolppaa. Oli alkukevät ja muuttolinnut aloittivat paluumatkansa. Jotkin linnut olivat jo palanneet. Pian käännyin tieltä pikkuruiselle sivutielle. Asfalttia ei enää ollut jalkojeni alla, vain pieniä kiviä ja hiekkaa. Koivuranta näkyi sadan metrin päässä. Koivurantaa ympäröivät koivut ja sen takana oli pieni järvi. Siitä kait talli saanut nimensä. Kävelin tummanvihreä ratsastuskypärä kainalossa ja raippa kädessä kohti tallia, jonka sinisille seinille aurinko paistoi niin kirkkaasti, että sininen väri hädin tuskin näkyi valon alta. Aurinko häikäisi niin, että jouduin siristämään silmiäni. Tallille minut ajoi eräs hyvin tärkeä asia. Ensimmäinen valmennukseni. Minusta tulisi vielä paras esteratsastaja, jota koko maailmassa on nähty! Ja Zoroarkista tulisi minun loistava ja upea kilparatsuni. Havahduin kun olin saapunut tallin pihaan. Talli oli iso sininen rakennus. Siinä oli kaksi kerrosta. Yläkerrassa oli yksityisiä ja alakerrassa tuntihevosia. Tallin pääovi oli ison rakennuksen länsipuolella, minusta katsottuna seinän oikealla puolella. Varsinaista parkkipaikkaa ei ollut, vaan kaikki autot pysäköitiin tallin pihaan. Maneesi ja kenttä olivat tallin takana. Kuulin kentältä hevosen laukka-askelten äänen. Siellä oli joku. Ennen talliin menemistäni, päätin vilkaista kuka kentällä olisi. Kiersin tallin oikealta puolelta, sillä sieltä pääsisi nopeammin kentän luo. Kävelin yläkertaan vievän sillan ohi ja saavuin kentän viereen. Huomasin kentällä ruskean hevosen selässään vaaleahiuksinen nainen. Tosiaankin, tämä hyyppä oli minun ratsastuksenopettajani ja tallin omistaja, 31-vuotias Iitu, määräilevä, haiseva ja kaikilla muillakin tavoilla inhottava ämmä. No ei nyt oikeasti! Hänhän oli todella taitava ratsastaja ja todella kiltti, eikä yhtään mikään ämmä! Pilailin vain vähän. No, nyt hän kuitenkin ratsasti liinakolla Rippe nimisellä orilla laukkaympyrää kentällä. Olin nähnyt hänen tylsää laukkaympyräänsä jo tarpeeksi, joten lähdin talliin kahden yksityisen hevoseni Kiayn ja Zoroarkin luo, sekä tietenkin hoitohevoseni Dian. Nämä kolme hevosta olivat mitä parhaimpia ratsuja minulla, lämminverisiä, kauniita (paitsi että Zoroark ei ole kaunis, vaan komea) ja taitavia suloisia hevosia. Marwari Kiay, valkoinen ja ihanan ylväs tamma, joka on kaikin puolin hyvä. Arabianhevonen Dia, tämäkin valkoinen tamma, luonteeltaan aivan mahtava ja ulkonäöltään ihanan siro. Ja sitten vielä ylpeyteni, akhaltekinhevonen Zoroark, komeampaa oripoikaa en ole nähnyt ikinä! Tämä hevonen olisi varmasti sellainen, joka pärjäisi maailmalla, sillä se pääsee 160cm esteitä ja menee koulussa VaA luokkia leikiten!
Menin alakerrassa sijaitsevaan satulahuoneeseen, joka oli muuten varmaan koko maailman isoin satulahuone! Siellä oli monta riviä kaappeja hoitajille ja lisäksi varmaan satoja kumitutteja hevosien imeskeltäviksi! Lisäksi oli tuhansia löllöjä, joita laitettiin satulan alle hikeä estämään ja varmaan miljoonia reikiä! Joo, ihan oikeasti! Jalustinhihnojen reiät, satulavöiden, suitsien, kumituteissakin on reikä keskellä! Ja kuolaimissa on kaksi oikein isoa reikää ja kun kuolaimia on n. pari sataa kappaletta, tulee kuolaimistakin jo yhteensä reikiä n. 400 klp. Ihmeellistä tämä reikien paljous! Tavallaan tallissa on äärettömästi reikiä, sillä niitähän on joka ikisessä paikassa! Ilmassa on varmasti viisikymmentäyksimiljardiakuusimiljoonaasatakaksikymmentäneljätuhattaviisis ataaviisikymmentäyksi reikää ja enemmänkin! Anteeksi muuten kun oli niin pitkä sana, yritän seuraavalla kerralla reikiä laskiessani jättää 100% laskematta. Tai noh, enhän minä äskenkään laskenut niitä ollenkaan, arvasin vain. - Mitäs sinä täällä vain seisoskelet, sinun tulisi valmistella Dia ensimmäiselle valmennuksellesi, siivota sen karsina, järjestellä kaappisi – sillä se pursuaa roinaa - , puhdistaa yksäreidesi kuolaimet, olin käännähtänyt ympäri ja nähnyt Iituliinisen ja keskeyttänyt hänet sanomalla: - Joo, joo, kuulin jo! Tuon kuultuaan Iitu oli hetken hiljaa ja aloitti taas loputtoman työlistansa kertaamisen: - Ja kuolaimien pesemisen jälkeen voisit vaikka siivota tallin käytävät, vaihtaa erään lampun yläkertaan, maalata pari puomia uudelleen, valmistautua Dian kanssa valmennukseen.. - Sanoit tuon jo kerran, keskeytin Iitun puheen taas kerran. - Ai joo, sorry, Iitu tokaisi. - Lyhyesti sanottuna sinun tulisi mennä valmennukseen, hoitaa yksityisesi ja niiden varusteet sekä kunnostaa ja järjestellä tallia, hän jatkoi ja poistui tuon sanottuaan. En tietenkään aikonut tehdä noita kaikkia hommia, enhän minä jaksaisi. Mutta oli kyllä ihan totta että kaappini ovi mahtuu juuri ja juuri kiinni ja että yksityisieni varusteet ovat ajan myötä lahonneet, sillä niitä on niin paljon, etten millään kerkeä kunnostaa kaikkia, vaikka rasvaisin 100 satulaa päivässä, en ikinä saisi työtäni valmiiksi. Kait minun pitää jossain vaiheessa pitää sellainen kunnostus päivä, jolloin siivoan kaappini ja lahjoitan yksityisien hevosteni vanhat varusteet kaatopaikalle, tai jollekin hoitajallehan minä voisin niitä antaa lahjaksi. Tuo uusi Superdaniela vaikuttaa kivalta kohteelta, en malta odottaa sitä kun näen hänen ilmeensä kun hän avaa ensimmäisen kerran kaappinsa oven ja näkee siellä ison lahjapaketin joka sisältää maailmanluokan suitset ja satulan sekä ison kasan hevosenkenkiä, kumitutteja, suojia, riimuja ja kaikkea tällaista. Hi hi hii! Siitä tulee hauskaa! Tai no, en kyllä viitsi luopua kovalla vaivalla (huvikseni) ostamistani varusteista. Lisäksi ne näyttivät silloin uusina tyylikkäiltä Zoroarkin, Dian ja Kiayn päällä. Paitsi että Kiayn olin tuonut tallille vasta pari päivää sitten eikä sillä ollut omia varusteita. Kello oli varttia vaille seitsemän. Vaikka alkaisi kahdeksalta, minulla on vielä reilusti aikaa. Ajatella että olen viitisentoista minuuttia vain seisoskellut, suoraan sanoen olen todella hidas tyyppi. Sitten siihen varsinaiseen asiaan, eli tekemisiin. En siis enää vain rupattele siitä mitä ajattelen, vaan rupean toimimaan! Hyppelehdin harjahyllyn luo ja otin sieltä Dian harjapakin. Pakki oli vihreä ja sisälsi keltaisia harjoja. Harpoin harjapakki sylissäni ulos satulahuoneen oviaukosta - joka muuten oli taas sellainen yksi iso reikä – ja käännyin vasemmalle. Edessäni oli kaksi riviä karsinoita. Vasemmalla puolella kuusi karsinaa ja oikealla yhdeksän. Dia oli oikealla puolella toisiksi viimeisessä karsinassa. Menin sen luo ja laskin harjapakin karsinan oven viereen. Otin sieltä pehmeän harjan ja aloin sillä poistaa pölyjä Dian valkealta karvapeitteeltä.
Tovin harjailtuani Dia jo säihkyi. Puhtaampaa ponia en ollut koskaan nähnyt. Otin harjapakin syliini ja lähdin tarpomaan kohti satulahuonetta. Satulahuoneesta hain Dian estesatulan. Satulahuopa oli satulan alla jo valmiina, joten sitä minun ei enää tarvinnut etsiä.Kahmaisin mukaani myös Dian suitset, joissa oli kuolaimet ja kumitutit paikallaan. Sitten menin takaisin käytävälle ja Dian karsinan eteen. Laitoin satulan odottamaan karsinan seinässä olevaan satulatelineeseen ja menin suitset kainalossa Dian luo. Aluksi laitoin ohjat kaulalle. Otin Diaa niskasta kiinni ja vedin sen pään alas. Sitten otin kiinni oikealla kädelläni kiinni turvan yläpuolelta. Otin suitsetkin oikeaan käteen. Nostin suitsia ja yritin saada kuolaimet suuhun ja kun sain ne, vedin äkkiä suitset korvien yli ja otin harjan pois remmien alta. Sitten aloin kiinnittää turparemmiä ja leukaremmiä, tai mitkä ne nyt ikinä onkaan. Varmistin vielä että suitset olivat hyvin. Hain satulan ja menin ratsuni vasemmalle puolelle. En ole kovin hyvä tässä satulan laitossa, varsinkaan silloin kun on kyseessä korkea hevonen (kuten Dia) ja satula painaa kuin höyryveturi. Kuitenkin sain jotenkuten satulan selkään, mutta atulahuopahan meni tietenkin ihan ryttyyn ja jouduin sen oikaisemaan; huonoin tuloksin. Mutta kuitenkin pari minuuttia huhkittuani sain satulahuovan oikaistua. Dia oli valmis estevalmennukselle! - Muistahan laittaa nämä sille jalkoihin, Iitun ääni kuului ja tunsin selässäni jotain. Iitun paholainen oli heittänyt minua jännesuojilla. Tyhmää… Aloin kuitenkin laittaa jännesuojia Dialle. Laitettuani molemmat, huomasin että ne olivat väärissä jaloissa ja jouduin aloittamaan alusta. - Ja sitten vielä nämä! huikkasi Iitu ja heitti minua takajalkojen jännesuojilla päähän. - Voisitko lopet…, mutta IItu oli jo häipynyt, enkä viitsinyt sanoa lausettani loppuun, vaan aloin kiinnittää takajalkoihin suojia.
|
|
EEva
Uusi ja aloitteleva
Posts: 50
|
Post by EEva on Jul 8, 2013 8:22:26 GMT
Tämä tarina kirjoitettiin 17.06.2013 19:56.
2. Suuri pettymys Lauantai 27.4.2013 - n. klo 19.40 Pian Dia oli ihan oikeasti valmis. Kaikki oli, aina suojista suitsiin asti. Nyt pitää enää valmistautua itse. Sujautin kypärän päähän ja hanskat käteen. Lähdin kulkemaan käytävää pitkin, etsien Iitua. Pian löysinkin hänet siivous hommista Heron karsinasta.- Olen valmis! sanoin Iitulle.- Sitten voit auttaa muita hetkisen, lähdemme sitten kun kaikki ovat valmiina, Iitu sanoi ja jatkoi siivoamista. Lähdin etsimään apua tarvitsevia nuorukaisia, mutta kukaan ei tarvinnut apua, joten päätin mennä hoitamaan varusteita. Kävelin satulahuoneeseen ja otin hanskat pois kädestäni. Otin kaapistani suitset ja tempaisin jostain käteeni satulasaippuan ja valjasrasvan. Pesin suitset satulasaippualla. Sitten kuivasin ne ja pesin kuolaimet vedellä. - Noniin ovatko kaikki valmiina!? kuului Iitun kailotus käytävästä . Olin juuri ottamassa pesuun yhtä satulaa, mutta päätinkin tunkea sen takaisin satulatelineeseen. Laitoin satulasaippuan ja valjasrasvan pois ja hanskat käteen.- Valmiina ollaan! huusin ja kävelin Dian karsinalle.- Minäkin olen valmis! Saanuska huudahti.- Ja minä! kuului Anstan ääni tuolta jostain käytävän syövereistä.- No sitten mennään! Iitu huudahti ja lähdimme Saanuska kärkenä hänen peräänsä. Ja tietenkin meillä oli hevoset mukana. Kävelimme ulos tallista kamalaan auringonpaisteeseen. Kuuma ei ollut, mutta aurinko häikäisi todella pahasti. Menimme tallin taakse, missä kenttä ja maneesi olivat. - Mennään maneesiin, niin ei aurinko paista silmiin, Ansta pyysi.- Kyllähän teidän pitää ulkoiluakin saada, Iitu sanoi ja johdatti meidät kentälle. Hän istui pienen jakkaran päälle. Me menimme kaartoon ja nousimme omaan tahtiin selkään. Olin kerennyt säätää Dian jalustimet sopivalle korkeudelle ratsastukseen, mutta jalkani ei noussut niin korkealle että olisin päässyt selkään. Siksi minun piti pidentää vasemmanpuoleista jalustinta että pääsin selkään ja siltikin jalkani yletti vain juuri ja juuri jalustimeen. Kuitenkin pääsin selkään. Mutta vaikeintahan tässä on selästä käsin jalustimen takaisin säätäminen. Sitä joutuu kiskomaan ihan tosissaan ja joskus koko jalustinhihna on lähtenyt irti kun olen kiskonut taaksepäin. Säädin hihnan oikeaa reikään ja kiskoin alaspäin hihnaa toiselta puolelta niin että toinen puoli nousi ylös. Sitten yritin nostaa toista puolta ylöspäin ja taas toista alaspäin. Näin sain jotenkuten jalustimet oikean pituisiksi ja pääsin aloittamaan alkukäynnit. Olin viimeisenä kävelemässä uralla, mutta väliäkö sillä.Hetken käveltyämme Iitu huusi:- Sitten itsenäistä verkkaa ravissa ja käynnissä! Aloin keventää koko uraa pitkin. Tein voltteja sinne tänne ja vaihtelin suuntaa välillä. - Muista kantapää alas Ansta! Iitu huudahti. Hetken jo luulin että iItu huusi minulle, sillä minunkin kantapääni ponnahtelevat aina ylös. Lakin itsekin kantapäitäni ja ratsastin harjoitusravissa ison pääty-ympyrän. - Saanuska reippaammin ja Ansta välimatkat! Iitun ohjeet kantautuivat korviini. - Ja EEva älä luulekaan etten huomaa että sinulla on väärä kevennys! Iitu huusi. Minua nolotti ja vaihdoin kevennyksen. Olin tehnyt jo tuon ympyrän harjoitusravissa ja ravattuani kevyttä ravia pitkän sivun, siirsin käyntiin, jotta Dia saisi hengähtää.- Sitten voitte ottaa pitkillä sivuilla laukkaa! Iitu kajautti aivan selkäni takana niin että säikähdin, hyvä ettei Dia säikähtänyt. Tultuamme lyhyen sivun loppuun siirsin laukkapohkeet. Tein pienen puolipidätteen ja iskin kenkäni Dian kylkiin. Dia lähti raviin, mutta kun annoin pohkeet nopeasti uudelleen, se lähti laukkaamaan. Dia kiihdytti laukkaansa niin että minulla oli hieman vaikeuksia saada se hiljentämään kun lyhyt sivu alkoi. Tällä tavalla jatkoimme pari kierrosta. - Sitten siirtäkää käyntiin ja menkää kaikki vasenta kierrosta, Iitu huudahti ja siirsin käyntiin. Hän nousi jakkaraltaan ja haki puomin. Sen hän asetti pitkä sivun keskelle hieman uraa keskemmälle. Hän haki lisäksi kaksi estetolppaa ja laittoi puomin n. 10cm korkeudelle. - Tulkaa kaikki keskiympyrälle raviin ja kiertäkää vielä tämä este, Iitu sanoi ja me kaikki siirryimme suorinta tietä keskiympyrälle ja siirsimme raviin. - Sitten tulkaa tätä estettä kevyessä istunnassa, Iitu sanoi. Olin ensimmäinen joka meni esteen yli. Dia vain ravasi sen yli, olihan se sentään 150cm korkea arabianhevonen. Ei siis mikään poni. Dani ja Sanni olivat poneja, mutta nekin vain menivät 20cm esteen yli. Vähän jana päästä Iitu nosti estettä n. 40cm korkuiseksi.- Nyt tulkaa samalla tavalla, Iitu sanoi. Edelleenkin Dian vain meni yli, tosin nostihan se jalkojaan vähän enemmän kuin yleensä. Sen sijaan Sanni ja Dani ja hyppäsivät pikkuisen hypyn. - Sitten nostakaa vasen laukka, Iitu sanoi ja minä siirsin laukkapohkeet. Pidätys ja pohkeet ja Dia laukkasi. Taputin sitä hieman hienosta nostosta ja suuntasin esteelle. Nyt Dian ”hieman tavallista korkeammat askeleet” eivät enää olleet ”hieman tavallista korkeammat askeleet”, vaan ne olivat ”hieman tavallista pienempi hyppy”, vaikka este oli sama kuin äsken. Iitu katseli meitä arvioivasti. Sitten tuli Anstan ja Danin vuoro hypätä. Dani päätti ottaa esteestä ilon irti ja loikkasin n. 1m loikan, johon Ansta ei tietenkään ollut varautunut ja pompahti Danin säälle. Dani jatkoi laukkaamista ympyrällä, Ansta säällä. - No sehän jo hyppäsi, Iitu naurahti. Anstasta se ei ollut hauskaa ja hieman surullinen ilme kasvoillaan hän ”ryömi” takaisin satulaan ja laittoi jalkaan jalustimet, jotka olivat heilahtaneet pois jaloista Danin hypätessä metrin hyppynsä. Tällä aikaa minä olin jo kerennyt hypätä kerran. - Siirrytään hetkeksi käyntiin ja annetaan hevosten levätä, Iitu sanoi ja laski esteen taas 10cm korkeudelle. Lisäksi hän siirsi yhden puomin esteen eteen ja huudahti:- Sitten vaihtakaa suunta. Vaihdoimme kiltisti suunnan.- Tehdään toiseen suuntaan sama. Ravia! Iitu hihkaisi ja meni istumaan. Siirsin raviin ja lähestyin ympyrällä olevaa pikkuruista estettä. Dia meni kiltisti sen yli, kuten kaikki muutkin tunnilla olevat ratsut. Menimme estettä ravissa, jonka jälkeen teimme samaa laukassa. Ja sitten, vihdoin ja viimein, Iitu korotti estettä. Se oli nyt n. 80cm korkea. Harvinaisen korkea. Puhkuin intoa hypätä! - Hypätään tämä niin, että EEva ja Ansta katselevat, kun Saanuska hyppää. Sitten Sa niin, että Ansta ja Saansuka katsovat kun EEva hyppää ja viimeisenä Ansta hyppää niin että Saanuska ja EEva katsovat, Iitu selosti. Toivoin että olisin ensimmäinen, mutta kai toisenakin on ihan kiva olla. - Kun tulee sinun vuorosi, tule vasemmassa kierroksessa koko uraa ja nosta laukka. Sitten tulette tälle pitkälle sivulle ja hyppäätte, Iitu jatkoi. Nyökkäsimme merkiksi siitä, että olimme ymmärtäneet mitä Iitu oli selittänyt. Aloitimme. Katselimme Anstan kanssa kuinka Sanni hyppäsi taidokkaasti Saanuska selässään yli 80 senttisen esteen. - Sitten EEva, Iitu sanoi. lähdin kiertämään käynnissä uraa ja siirsin laukkapohkeet. Sitten nostin laukan, se onnistu hyvin. Kaarsin lyhyelle sivulle ja sitten pitkälle sivulle. Este häämötti edessäpäin. Yritin olla tuijottamatta estettä, mutta katseeni ei millään irronnut siitä. Painoin kantapääni alas ja nielaisin kuivia huuliani. Dia laukkasi kohti estettä. Se nopeutti vauhtiaan . Enää kolme laukka-askelta. Kaksi, yksi… Nousin esteistuntaan ja Dia ponnisti. Se liisi esteen yli kevyesti kuin lintu ja tömäytti etujalkansa maahan hirmuisella voimalla. Heilahdin hieman eteenpäin, mutta en ollut lähelläkään tippua. Dia jatkoi laukkaamista uraa pitkin ja mieleni täytti ajatus siitä, että olin juuri hypännyt hoitohevosellani 80cm esteen. Olin kyllä hypännyt sellaisen ennenkin, mutta vain pari kertaa. Olin innoissani ja tuntui siltä, kuin olisin voinut nousta pilviin, kunnes sitten harmikseni tajusin, että vuoroni oli mennyt ja minun piti siirtyä katsomaan kun Ansta hyppäisi. Niinpä siirsin käyntiin, surullinen ilme kasvoillani. Pysähdyin Saanuskan viereen. Ansta oli jo tulossa kohti estettä, Danin jalka hipaisi puomia, mutta se ei pudonnut. Mieleni täytti pettymys kun IItu vilkaisi kelloaan ja avasi suunsa sanoakseen:- Valitettavasti meidän pitää lopettaa. Kysyin mielessäni Iitulta, että miksi. Mutta vain mielessäni, sillä tiesinhän vastauksen. Time is running out. Se oli todellinen pettymys minulle. Jouduimme kävelemään tylsiä loppukäyntejä varmaan ikuisuuden. Koko lopputuntiin en sanonut yhtään mitään, ajattelin vain etten enää saisi hypätä tuota estettä. No, huomenna sitten ratsastan Dialla oikein kunnolla. Meidän piti mennä kaartoon ja niin me menimmekin. Hoidettuani Dian, lähdin pois tallilta. Kotia kohti. Tulisin sitten huomenna uudestaan.
|
|
EEva
Uusi ja aloitteleva
Posts: 50
|
Post by EEva on Aug 19, 2013 13:45:34 GMT
Torstai 1.8.2013 - n. klo 16.50 Olin saapunut tallille hyvissä ajoin. Nyt olisi aika startata Dia! Starttaan myös Kallen tänään, mutta myöhemmin kuin Dian. Dia oli karsinassaa ja valmiina starttiratsastukseen. En nyt hyppäisi Dialla, menisin vain koulua. Vaikka tietenkin olisin paljon mieluummin hypännyt, muttakun... No, vastaus on yksinkertainen. Dille saattaisi käydä jotain jos se rupeaa hyppimään kovinkin korkeita esteitä pitkän laitumella olonsa jälkeen. - Jos on valmis voi mennä jo kentälle lämmittelemään! Iitu huikkasi tallin ovelta ja lähti sitten kentälle. Kävelin Dian karsinalle. Tamma hörähti ja työnsi turpansa kaltereiden välistä minua kohti. - Niin, mitä kuuluu? kysyin tammalta ja silitin sen turpaa. Otin maasta raippani. Kypärä ja hanskat olivat jo päälläni, eikä turvaliivi ei kuulunut perusvarustukseen. Avasin karsinan oven ja Dia työnsi päänsä syliini. Kauankohan olinkaan jo hoitanut tätä kaunokaista? Aloitin siis viimevuoden lokakuun puolivälissä. Melkein vuoden! Mieleeni muistuivat ajat, jolloin olin vielä osaamaton pikkutyttö, joka ei tajunnut hevosista hölkäsen pöläystäkään. Sitten tulin Koivurantaan tunneille. Talutin Dian ulos karsinasta samalla kun mietin menneisyyttäni. Jo melkein vuoden! Melkein vuoden olin viettänyt aikaani valkoisen arabin kanssa. Muistini oli hämärä, mutta muistin hyvin sen kuinka tipuin ensimmäisen kerran. Ja senpä jälkeen en ole tippunutkaan. En hoitanut silloin vielä Diaa ja olin täällä vasta alkeistunneilla. Ratsastin tunnilla Opalilla. Se on yksi tallin vanhimmista hevosista. Me harjoittelimme kevuttä ravia. Silloin taivaalta alkoi kuulua julinää, lentokone. Se lensi todella matalalla. Opal säikähti ja teki U-käännöksen ravissa, jolloin tipuin selästä.
Olin jo kentällä kaarrossa. Nousin Dian selkään ja aloitin alkukäynnit. Käveltyäni hetken, tai siis, Diahan se siinä käveli, en minä. Niin, mutta kuitenkin, sen jälkeen nostin ravin. Ravailimme siinä hetken. Tein voltit lyhyisiin päihin kenttää. Vaihdoin suuntaa. Voltteja taaas lyhyisiin päihin. Siirsin Dian käyntiin. Pysäytin sen B kirjaimeen ja jatkoi ravilla. Ravasin päätyyn ison ympyrän ja sen jälkeiselle pitkälle sivulle nostin laukan. Dia lähti aluksi kiitolaukkaa, mutta sain sen vähitellen hillittyä. Siirsin taas lyhyellä sivulla raviin ja seuraavalla pitkällä sivulla taas laukkaa. Tätä jatkoin hetken. Sitten tein hieman pohkeenväistöä ja lopuksi yritin pysähdystä suoraan laukasta, mutta se ei onnistunut kunnolla. Ihan lopuksi vielä tein hieman raviverryttelyä ja siirsin sitten käyntiin.
Ratsastuksen päätyttyä purin Dian ja vein sen sen jälkeen tarhaan.
|
|
EEva
Uusi ja aloitteleva
Posts: 50
|
Post by EEva on Sept 24, 2013 12:52:26 GMT
Starttiratsastuksen jälkeen Dia hieman... Noh... Siis... Tiedättehän?
|
|